Tosi OUTO menestystarina – nuori mies ja virkatut pipot
Uranuksessa on alusta alkaen haluttu erilaisilla tarinoilla ja ideoilla viestittää ja monipuolistaa sitä kuvaa, miten monin eri tavoin voi ansaita elantonsa. Ville Lahtisen tarina on yksi oudoimmista ja mielenkiintoisimmista. Ville Lahtinen ei välttämättä sano useimmille heti yhtään mitään, mutta kun nimeen liittää nimen OUTO, moni tunnistaa heti, mistä on kyse.
Tällainen on Villen tarina: ”Halusin tehdä erilaisen pipon jokaiselle viikonpäivälle." Ensimmäinen pipo ei ollut täydellinen, mutta äidin avulla ja lumilautailuidolien inspiroimana sain tehtyä seitsemän pipoa. Jo ennen kuin kolmas pipoista oli edes valmis, olivat ystäväni koulussa toivoneet samanlaista pipoa itselleen. Tuolloin elettiin vuotta 2002.
Läpi talven yhä useammat Villen lumilautailupiirien kautta tuntemat kaverit alkoivat pyytää yksilöllisiä, käsintehtyjä pipoja. Itseasiassa pipoja alkoi näkyä lumilautailijoilla kaikkialla ympäri Suomea.
“Näille pipoille pitää antaa nimi!” Ville tuumaili itsekseen eräänä kuumana kesäpäivänä Turun kauppatorilla. Nimi lopultakin kirkastui. Pipoja alettiin kutsua nimellä OUTO vuonna 2003.
Internetin avulla tieto pipoista levisi ympäri maailman. Eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset kyselivät kuinka he saisivat oman OUTO-pipon. Postitoimiston naiset oppivat nopeasti tuntemaan Villen, koska hän vieraili usein lähettämässä isoja pehmeitä kirjekuoria. ”Eikö sinun kannattaisi perustaa yritys toimintaasi varten?” he kyselivät. Ja niin Ville päätti perustaa yrityksen ja sen nimi rekisteröitiin tavaramerkiksi ja perustettiin yritys Outo Wear & Gear lokakuussa 2003.
Liiketoiminta luisti ja OUTO pääsi mukaan seuraavaan vuosittaiseen Ski & Board Expoon Helsinkiin. Tässä vaiheessa ensimmäiset jälleenmyyjät ottivat pipoja myyntiin.
Maaliskuu 2004 Ville lähetettiin osana Suomen joukkuetta Trofeo Topolinoon, Disneyn juniorikisoihin, Italian Folgaridaan. Lautailukassi oli tietysti täynnä pipoja, jotka loppuivat silti kesken lautailijoiden ostaessa niitä ja vieden pipoja koteihinsa ympäri maailmaa. Olipa kokemus kun oli niin paljon ihmisiä avoimin mielin ja oikealla asenteella käyttämässä OUTO-pipoja. Ensimmäisen kerran taisi tulla tunne, että OUTOsta on tulossa maailman valloitus.
Huhtikuussa Ville voitti halfpipen junioreiden Suomen mestaruuden- ja avasi ensimmäiset kotisivut OUTO -merkille. Sivuilla myytiin pipojen lisäksi huppareita ja lippiksiä. Syksyllä 2004 lanseerattiin outowear.com -sivusto rovaniemeläisen Jussi Leinosen avulla.
Villelle alkoi tulla myös mediakysyntää. Häntä kutsuttiin kymmeniin TV- ja lehdistöhaastatteluihin ja lähes aina kysyttiin ensimmäiseksi “Miten keksit alkaa valmistaa pipoja?”. OUTObuumi sai aikaan myös virkkauskursseja Board Expoon, käsityömessuja, kulttuuriseminaareja ja design-paneelikeskusteluja sekä luentoja yrittäjyydestä kouluissa ja ammattikorkeakouluissa. ’Stitch'n bitch’ – Neulojan käsikirja nimesi Villen paikalliseksi käsityöikoniksi marraskuussa 2005.
Suomen EU-puheenjohtajuuskausi toi ison haasteen myös OUTOlle. Vajaassa kolmessa kuukaudessa valmistettiin 260 erilaista, ainutlaatuista pipoa kansainvälisen Young Active Citizenship- tapahtuman edustajille. Jokainen pipo oli koodattu ThingLinkin koodilla, joka toimii virtuaalisesti verkossa, www.thinglink.org.
Elokuussa 2006 täysin uusi asiakaskunta sai omat OUTO-tuotteet, kun Nordic Kids –verkkokauppa otti valikoimiinsa OUTO -pipot vauvoille ja lapsille muiden pohjoismaisten huippumerkkien joukkoon.
OUTO esiteltiin kirjassa "Suomalaisen designin uudet-mielentilat", jonka Otava julkaisi syyskuussa 2007. OUTO kutsuttiin myös esittelemään pipokokoelmaansa Espoon kaupungin museoiden Pääosassa Hattu-näyttelyyn.
Liiketoiminta laajeni jo sellaisiin mittoihin, että Outo Wear & Gear muutettiin osakeyhtiöksi vuoden 2008 tammikuussa.
OUTO inspiroi myös ylioppilaskirjoitusten äidinkielen koetta. Yksi aiheista oli "Mies ja virkkuukoukku – uskomatonta". OUTO oli myös yksi yrittäjätarinoista CD:llä, joka lähetettiin kaikille Suomen yläasteille ja lukioille. Tarinoita esiteltiin ja niistä keskusteltiin luokissa ympäri Suomen 5. syyskuuta 2008, joka on kansallinen Yrittäjien päivä.
Toukokuussa 2009 OUTO esiteltiin New York at Playful -New finnish design -messuilla. Messuilla saatiin paljon hyviä kontakteja jonka seurauksena mm. Auto-niminen liike alkoi myydä OUTOa, samoin OUTO sai tuotteitaan myyntiin pop-up liikkeessä STRAIGHTFORWARD ja New Finnish Design – näyttelyssä New Yorkissa toukokuussa 2010. OUTO esiteltiin myös Suomen Design Vuosikirjassa 2011.
Vuonna 2011 Lahtinen lähti opiskelemaan markkinoinnin maisterin tutkintoaan Australiaan, mutta ei toki jättänyt pipoyritystään talviteloille. Uudet ystävät Australiassa saivat talven kylmetessä pipot päähänsä. Myös suomalaiselle yritykselle valmistettiin mittatilauksena 40 yksilöllistä pipoa tuotelanseerausta varten. Elokuussa 2011 Lahtinen ja Outo nähtiin myös San Diegossa Finnfest messuilla. Nyt on aika jännittää josko tulevat projektit Amerikassa, Japanissa ja Tanskassa onnistuvat ja alkavat tuottaa tulosta.
Aikamoinen tarina on siis kehkeytynyt pienestä käsityöideasta tehdä itselleen itsensä oloinen pipo. Yrittäjä Villen motto: “Suosin yksilöllistä pukeutumista. Kuuden kuukauden varusmiespalvelus antoi hyvän kuvan univormuista. Oman persoonan esiintuominen yksilöllisillä vaatteilla tukee vapautta ja hyvää oloa elämästä.”
Outo Wear & Gear / Ville Lahtinen
Santatie 2, FI 03250 Ojakkala
Tel. +358405054540
info (a) outowear dot com



CV ja työhakemus